Olen huolestunut julkisesta tiedevastaisuudesta lehdissä, sosiaalisessa mediassa ja toreilla.
Tieteestä ei voi ottaa yksittäisiä, itseänsä miellyttäviä kokonaisuuksia, ja jättää huomiotta kaikkea muuta. Tiede kehittyy vuosi vuodelta, on ensiarvoisen tärkeää, että yhteiskuntamme luottaa tieteeseen ja sen tuloksiin.
Tiedevastaisuudessa on usein kyse asioista, jotka tuntuvat itselle epämielyttäviltä tai vaikeilta. Olen itse kokenut samoja tunteita erilaisista kysymyksistä esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai yhteiskunnan ongelmien osalta. Aina aiheisiin pureutuessa saa todeta – tiede oli taas oikeassa.
Tiedevastaisuutta olisi helpompi purkaa, jos tiedeyhteisöt eivät olisi niin sisäänpäinkääntyneitä. Se on kuitenkin hankalaa, sillä yhteisöissä on oman alansa spesialisteja, joille esimerkiksi tieteen popularisointi ei ole helppoa. Kuitenkin yliopistojen tulee panostaa tieteen tekemiseen näkyvämmäksi.
Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia tieteen rahoittamisesta ilman turhaa hankehumppaa. Perustahoituksella tiede pärjää parhaiten.